maanantai 14. toukokuuta 2012

Seikkailuja kahdessa ajassa

Kuva Gummeruksen sivuilta. Ihana kansi!

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja (Alkuteos: The Forty Rules of Love 2009) Suomentanut Maria Erämaja. Gummerus 2010.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että petyn odotettuihin kirjoihin ja ihastun sellaisiin, joita en olisi osannut odottaa. Elif Shafakin Rakkauden aikakirja oli tällainen odottamaton ihastus. Ensinnäkään en tiennyt kirjailijasta muuta kuin sen, minkä kansiliepeestä luin, ja takakansitekstiä en jaksanut kirjastossa lukea kokonaan. (Ai miten sitten valitsin kirjan? Kirjastossa käydessäni päätin, että tänään tarkastan hyllyt s-kirjaimen kohdalta. Rakkauden aikakirja pisti silmään, kannet olivat niin kovin kauniit ja kesäistä Istanbulia odotellessa Turkki kiehtoo.)

Aloitin lukemisen epäillen. Tarinaa kerrotaan kahdella aikatasolla: nykypäivässä tylsää kotirouvan elämää viettävä, keski-ikäistyvä Ella Rubinstein alkaa lukea 1200-luvun Turkkiin sijoittuvaa kirjaa, joka kertoo kuuluisasta runoilijasta Rumista ja miehestä, joka määrää Rumin elämän suunnan. Samalla kun Ella edistyy kirjan lukemisessa, hän alkaa vaihtaa sähköposteja kirjan kirjoittaneen Azizin kanssa - enimmäkseen koska tuntee olevansa hukassa omassa elämässään. En ole kauhean kiinnostunut pitkästyvistä kotirouvista keski-iän kriisissä (tästä voi syyttää vaikkapa ikääni), enkä ole kiinnostunut uskonnollisista vaikuttajista tai selkeisiin elämänohjeisiin romaaniin ujutettuna. Elämänohjeissa minua yleensä ärsyttää se, että lukijan vastuulle ei jätetä mitään. Ne tuntuvat usein helpoimmalta ratkaisulta kirjailijallekin: sen sijaan, että kirjoittaisi tarinan, joka saisi lukijan miettimään elämän suuria kysymyksiä, kirjoittaa kirjaansa ne kysymykset ja pahimmassa tapauksessa antaa vielä vastauksetkin.

Ennakkoluulojen ja tavallisten tykkäämisten perusteella Rakkauden aikakirjan ei siis todellakaan pitänyt olla minun kirjani. Mutta jostakin syystä tässä kirjassa mikään noista yleensä ärsyttävistä piirteistä ei haitannut. Syvennyin niin Ella Rubinsteinin kuin Rumin ja Shamin tarinaankin. Opetukset olivat selvästi osa Shamia, joten ne olivat myös itsestään selvästi osa tarinaa. Vaikka tavallaan kyse on uskonnollisesta kokemuksesta, sitä ei kuvata uskonnon näkökulmasta, vaan rakkauden. Koko kirjan sanomahan on, että rakkaus voittaa kaiken ja ainoastaan rakkauden kautta ihmiset voivat olla rauhassa ja onnellisia.

Pidin myös tarinan rakenteesta. 1200-luvulla liikuttaessa tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta ja kaikki tarinat ja näkökulmat lomittuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Välillä joidenkin sivuhenkilöiden näkökulmat tuntuivat kiinnostavuudesta huolimatta turhilta, mutta lopulta niidenkin merkitys selvisi. Tässä kirjassa monta näkökulmaa toimi jotenkin tavallistakin paremmin. Minulle tuli sellainen olo, että se oli ainoa tapa, jolla tarinan ylipäätään voisi kertoa. Lisäksi kirjassa kirjan sisällä on mielestäni aina jotakin vastustamattoman lumoavaa (vähän kuin yllättäen saisi lahjan tai pääsisi käsiksi johonkin salaperäiseen). Ärsyttävää on se, jos kirja pyörii jonkin kuvitteellisen kirjan ympärillä, mutta minun ei anneta lukea siitä sanaakaan!

Rakkauden aikakirjassa minua häiritsi ainoastaan se, miten kieli välillä tuntui tökkivän. En tiedä onko kyse suomennoksesta vai alkuperäisestä tarinasta, koska en osaa määritellä mikä kielessä oli se häiritsevä tekijä. Toisaalta töksähtelevyyttäkään en huomannut kuin tarinan alussa - sitten tarina tai oikeastaan tarinat veivät mukanaan.

Aion tulevaisuudessa lukea myös Shafakin toisen suomennetun teoksen, Kirotun Istanbulin, joka on ollut kevään mittaan paljon esillä kirjablogeissakin. En tiedä, miten paljon kirja varsinaisesti sijoittuu Istanbuliin (lopulta on aika kiva alkaa lukea kirjoja tietämättä niistä kovinkaan paljoa) tai että ehdinkö lukea kirjaa ennen, kuin matkaan sinne itse (toivon niin). Lisäksi toivoisin suosituksia niin Istanbul-aiheisista kirjoista kuin teoksista, jotka sijoittuvat Budapestiin, Bukarestiin, Prahaan tai Wieniin - tai jonnekin niiden tienoille. 

Rakkauden aikakirjasta ovat lukeneet mm. Paula ja Leena, jotka molemmat ovat myös listanneet pitkät pätkät muita lukeneita.

2 kommenttia:

  1. Oho ja hups, julkastiin melkein samaan aikaan...

    Kiinnostusta herättävä teksti! Joskus on kiva tarttua johonkin täysin jokeri-kirjaan - siis sellaiseen, josta ei oikein tiedä hirveästi ja joka voi olla melkein mitä vaan.

    Vähän hätkähdyttää, että mulla ei tule mieleen yhtäkään, siis yhtäkään(!) kirjaa mainitsemistasi maista. Ehkä mäkin siis vilkaisen suosituksia, kun sellaisia saat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kaikkein kivointa on lainata just sellasia kirjoja joita ei oo etsimässä ja joista ei ehkä tiedä muuta kuin että on kuullut nimen. Välillä meen kirjastoon kirjalistan kanssa, mutta parasta on se ettei hae mitään tiettyä. Niinpä usein päätän jonkun tietyn kirjaimen ja käyn sitten ne hyllyt tarkkaan läpi, lainaan silmiin sattuvat ja kiinnostavan oloiset. Tosin ongelmaksi yleensä tulee etten pääse puoleenväliinkään hyllyä kun syli on jo täynnä :D

      Poista