So American, eka kategoria täynnä! Anne Tyler - The Accidental Tourist

Tyler, Anne: The Accidental Tourist, 1985

Kuva: Random House

Kun Maconin ja Sarahin ainoa lapsi Ethan kuolee, alkaa pariskunnan avioliittokin rakoilla. Maconin elämä kääntyy päälaelleen - miten selvitä päivistä, kun ei tarvitse enää huolehtia kuin itsestään? Elämä on tähän asti ollut turvallista, koska Macon on pystynyt luottamaan rutiineihinsa ja järkeensä. Kaikki alkaa kuitenkin tuntua melko tyhjältä, kun on yksin. Vähitellen rutiinit murtuvat melkein väkisin, kun kaikkeen varautuneen Maconin elämässä alkaa tapahtua asioita, joihin hän ei ole varautunut.

Täytyy tunnustaa, että Anne Tyler oli minulle melko vieras nimi, ennen kuin aloin seurata kirjablogeja säännöllisesti noin puolitoista vuotta sitten. Kirjablogien lisäksi luottokirjailija Nick Hornbyn suosittelusanat kannessa saivat minut tarttumaan tähän kirjaan. Alku lähti kuitenkin kankeasti käyntiin, koska Maconin elämä on aluksi hirvittävän masentavaa - kuollut poika ja vaimo, joka haluaa avioeron. Uhkasin masentua kirjasta ihan tosissani. Hienovarainen komiikka ja lämminhenkisyys kuitenkin hiipivät mukaan, ja lopulta oli kiinnostavaa saada selville, miten Macon selviää joutuessaan tilanteisiin mukavuusalueensa ulkopuolella.

Kirjavan kammarin Karoliina kuunteli tämän kirjan maaliskuussa. Karoliina ei ollut varma pitikö kirjan loppuratkaisusta, ja minä taivun suunnilleen samaan suuntaan. Ylipäätään minun oli välillä hirveän vaikea olla samaa mieltä monista Maconin ratkaisuista, vaikka ymmärsinkin ajatukset niiden takana, ja ratkaisuiden roolin "isossa kuvassa", siinä mitä kirja yrittää viestittää. Tyler on kuitenkin luonut hahmon hienosti - on helppo kuvitella Maconin kaltainen harmaa, keski-ikäinen, viimeiseen asti järkeensä luottava mies. Muista hahmoista Muriel ärsytti minua(kin) aivan suunnattomasti, alusta loppuun, mutta nostan sen ennemmin plussaksi kuin miinukseksi kirjalle. Ylipäätään tämä taisi olla enemmän hahmo- kuin juonivetoinen kirja. Onneksi Tyler osaa luoda herkullisia tyyppejä.

Minua kiinnosti myös Karoliinan tekstin kommenttiboksi, koska keskustelijat puhuivat lemppari-Tylereistaan ja vähemmän lemppari-Tylereistaan. Kirjailijalla on suuri tuotanto, ja onkin vaikea päättää minkä Tylerin lukisin seuraavaksi. (Vähän myöhemmin, tällä hetkellä jonossa on etusijalla muita kirjoja.) Vinkkejä otetaan vastaan.

Olen myös aika iloinen siitä, että sain ensimmäisen kategorian täyteen So American -haasteessa. Laitan tämän kirjan viidenneksi kirjaksi Modern Women Writers -kategoriaan.

Rakkautta ja ihmissusia

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Elina Rouhianen: Kesytön. Susiraja 1. Tammi 2012.

Kuten jo Nälkäpelistä kirjoittaessani totesin, nuortenkirjat ja fantasia koukuttavat minut kaikkein helpoiten. Vaikka miten rakastaisin jotakin aikuisille suunnattua realistista romaania, ei kirjaan uppoutumisen taso ole koskaan sama. Mutta kun minut lykätään uuteen maailmaan (tai vähän tuttuunkin, niin kuin Kesyttömässä) ja eteeni asetetaan pari, joiden on vaan pakko saada toisensa, uinuva teini-ikäinen romantikko ottaa vallan.

Yleensä seuraus on se, etten liiku mihinkään ennen kuin kirja on pulkassa. Toisinaan saattaa esiintyä hieman alkukankeutta. Kesytönkin vaati pientä verryttelyä alkuun. En pitänyt päähenkilöstä, Raisasta - kärsivällisyyteni ahdistuneiden, ongelmaisten ja itsesäälisten teini-ikäisten suhteen on lähes olematon. Etenkin siinä kohtaa kun aletaan ryypätä ja viillellä. Joo, on ollut vaikeaa ja kaikkea mutta silti. En jaksanut tuollaisia käytöstä edes silloin, kun olin itse teini-ikäinen! Alkupuolella töksähtelin myös joihinkin kielellisiin kohtiin, mutta sitten se tapahtui: koukuttuminen, joka jyräsi kaikki pienet ärsyyntymiset alleen. Näin kävi sivulla 51. Ai mitäkö silloin tapahtuu? No, Raisa näkee Mikaelin ensimmäistä kertaa, ja hupsista vain, minun sydämeni tahtoo saman tien tietää että saavatko ne toisensa.

Kesytön on siis Elina Rouhiaisen tuore esikoisteos, jossa yhdistellään maailmallakin lähes puhki kaluttua paranormaalia rakkautta (ihmissusia ja muuta sellaista) ja pohjois-suomalaista maisemaa. Raisa Oja menettää äitinsä, ainoan tuntemansa sukulaisen ja päätyy itselleenkin hieman hämärien mutkien kautta kainuulaiseen Hukkavaaran kylään juuri löytyneen enonsa kasvatiksi. Kylässä Raisan huomion kiinnittää kaksi asiaa: ihana Mikael ja se, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Ihmissusikuvio selviää melko pian, ihmissuhdekuvioissa on sitten hieman enemmän selviteltävää.

Vaikka esimerkiksi henkilökaartista löytyy monista muistakin nuortenkirjoista tutuiksi käyneitä hahmoja yksinäisestä ja taiteellisesta päähenkilöstä, upeasta ihastuksesta ja tämän yhtä upeasta mutta inhottavasta tyttöystävästä  aina homokaveriin saakka, monet asiat on mielestäni perusteltu tavallista paremmin. Esimerkiksi kylän tyttöjen suhtautuminen Raisaan ja koko kylän suhtautuminen Raisan homoystävään Nikoon on perusteltu hyvin juuri ihmissusien näkökannalta.

Kesytön on siis omaperäinen tulkinta tutuksi käyneestä kuviosta. Tapahtumien sijoittaminen Suomeen ja Kainuuseen on mielestäni loistava valinta (vaikka suomalaisuus saisikin näkyä enemmän!), ja muutenkin kirja tuntuu rehdimmältä kuin vaikkapa amerikkalaiset kumppaninsa. Kesyttömän teinit eivät ole siloteltuja: kännätään, biletetään, naidaan (ainakin yritetään), huoritellaan. Eivätkä henkilötkään, ainakaan kaikki, ole totutun mustavalkoisia. Mikaelistakin on vaikea sanoa, mitkä hänen vaikuttimensa lopulta ovat. Se on kiinnostavaa vaihtelua. Kiinnostavaa on myös se, että äkkiseltään kovin yksiselitteisesti kirjan ihmissutta kuvaava nimi onkin monitulkintaisempi kuin oli kuvitellut. Raisaahan se kesytön tarkoittaa, ainakin minun mielestäni.

Saattaa ehkä hieman nolottaa myöntää, mutta pidin tästä kirjasta todella paljon. Nauroin useissa kohdissa ääneen, ja toisaalta jännitin Raisan ja Mikaelin suhteen kehittymistä perhoset vatsassa. Koska Kesytön on sarjan ensimmäinen osa, tarina jää tietenkin kesken - ja jopa aika yllättävällä tavalla. Huono juttu on tietysti se, että haluaisin tietää NYT mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kesyttömästä on kirjoittanut jo aika moni bloggari, Elina Rouhiaisen kotisivuilta löytyy lista. 

Ps. Viime aikoina kesä on syönyt blogiin liikenevää ajattelua ja aikaa - vietin mm. viikon vanhempieni luona ja luin vain lehtiä, oli outoa mutta rentouttavaa! Nyt pöydällä on ilmestynyt kauhea kirjakasa kesätenttejä ajatellen, joten eiköhän lukeminenkin taas lähde käyntiin.

Ranskalaista sarjakuvaa: Jeanin elämää

Dupuy, Philippe & Berberian, Charles: Jeanin elämää -sarja, suomeksi kustantanut WSOY

1. Rakas talkkarini - Monsieur Jean, l'amour, la concierge (2003/1991)
2. Piinalliset painajaiset - Les nuits les plus blanches (2003/1992)
3. Naiset ja lapset ensin - Les femmes et les enfants d'abord (2004/1999)
4. Onni hymyilee, minä en - Vivons heureux sans en avoir l'air (2005/1998)
5. Sataa ja paistaa - Comme s'il en pleuvait (2006/2001)
6. Yksi laatikko liikaa - Inventaire avant travaux (2007/2003)
7. Tietty tasapaino - Un certain équilibre (2012/2005)
Teoria yksinäisistä ihmisistä - La théorie des gens seuls (2010/2000)

Jeanin elämää -sarjan pääosassa on kolkyt ja risat Jean, kirjailija, joka sarjan alkaessa elää poikamieselämää Pariisissa. Sarja on enimmäkseen ihmissuhdedraamaa ja arkisten, koomisten sattumusten kuvausta. Juoni on osasta toiseen jatkuva, vaikka koostuukin pienistä episodeista. Jeanin elämää täyttävät myös ystävät, kuten Félix, toivottoman itsekeskeinen lurjus, josta ajoittain tuntuu olevan Jeanille enemmän harmia kuin iloa, vaihtuvat naiset, rasittava vanhapiikatalkkari, sekä Jeanin aloilleen asettumista odottavat vanhemmat.

Jeanin elämää on aihepiiriltään, lämminhenkisyydeltään ja pitkäikäisyydeltään kuin kotimaisen Kramppien ja nyrjähdysten ranskalainen serkku. Ranskalaisuus tulee ilmi erityisesti siinä, että kutakuinkin jokainen hahmoista tupakoi. Minua ihastuttivat ja yllättivät piirrokset, joista saattoi tunnistaa todellisia paikkoja Pariisissa. Erityisesti Jeanin kodin ympäristö siltoineen näyttää kovin tutulta. Vaikka piirrosjälki on näennäisen yksinkertaista, yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota.

Jean ja kumppanit ylittävät usein kuvan sillan.

Ensimmäinen sarjan  albumi on ilmestynyt jo yhdeksänkymmentäluvun alussa, mutta se sai odottaa suomentamista yli kymmenen vuotta. Viimeisin, sarjan seitsemäs osa, on ilmestynyt suomeksi vasta tänä vuonna. Saa nähdä, saadaanko Jeanin ja kumppaneiden seikkailuille enää jatkoa, sillä viimeisin osa ilmestyi Ranskassa jo 2005, eli seitsemän vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten, eli vuonna 2010, suomeksi ilmestyi myös sarjan "ylimääräinen" osa, Teoria yksinäisistä ihmisistä, joka sijoittuu ajallisesti jonnekin kolmannen ja neljännen albumin väliin, mutta joka ei kuljeta juonta eteenpäin, ja on siksi ikään kuin ekstraa pitkälle sarjalle.

Ostan kirjoja harvoin, mutta sarjakuvat kuuluvat niihin kirjoihin, jotka haluan omaan hyllyyni. Tämänkertaisella lukukierroksella Jeanin elämää -sarja tuli lainattua kirjastosta, mutta törmäsin hiljattain kolmeen ensimmäiseen osaan eräässä sarjakuvakaupassa. Enää viisi osaa kerättävänä...

Koska rakastan sarjakuvia, kuuluu minun suositella niitä kaikille. Kuitenkin tiedän, että monet kirjallisuusihmisetkin vierastavat tätä taiteen lajia. Silti väittäisin, että Jeanin elämää voisi olla sellainen sarja, joka uppoaa myös vähän sarjakuvia lukeviin aiheidensa inhimillisyyden ja relisminsa vuoksi. Suosittelen.

 
P.S. Ranskankielisen Wikipedia-sivun mukaan vuonna 2007 on tehty myös sarjakuvaan löyhästi perustuva elokuva, Ce soir je dors chez toi, josta kiinnostuin kovasti. Pitänee etsiä jostakin käsiini.

Julie Orringer: Näkymätön silta

Olen ollut pari viikkoa tauolla omasta ja muiden blogeista johtuen kesäloma- ja vähän työreissuistakin. Nyt palaan bloggaamiseen käännetyllä tiiliskiviromskulla, Julie Orringerin Näkymättömällä sillalla (Otava, 2011; The Invisible Bridge, 2010).

Kuva: Otava

Kun aihe on Eurooppa ja unkarinjuutalaisten elämä kyseisellä mantereella toisen maailmansodan aikana, voi arvata, että ainakaan kaiken aikaa ei erityisen hilpeissä tunnelmissa hilluta. Tähän kirjaan tarttuessani huomasin itsessäni myös vähän ikävien, kyynisten piirteiden esiinnousua: "Joopa joo, toinen maailmansota, juutalaiset ja natsit, juu, onpa omaperäistä..." Onnekseni kuitenkin luin kirjan, sillä olin jo jonkin aikaa kaivannut kunnon eeppistä tarinankuljetusta, ja tämä kirja vastasi nälkääni erinomaisesti.

Tarina alkaa vuodesta 1937. Nuori unkarilainen Andras Lévi lähtee opiskelemaan arkkitehtuuria stipendin turvin jännittävään ja kaukaiseen Pariisiin. Opiskelut, kuin myös hiljalleen uomiinsa asettuneen pariisilaiselämän katkaisee päälle vyöryvä sota, ja Andras ja hänen koko lähipiirinsä joutuu kohtalon riepotteluun ja ennalta-arvaamattomien tapahtumien keskelle.

Läpi kirjan lukija katsoo maailmaa Andraksen näkökulmasta. Andras on nuorena opiskelijana rasittavuuteen asti naiivi, mutta elämä ja hurjat kokemukset kasvattavat. Koin Andraksen jotenkin neutraalina kertojana: aivan tavallinen tallaaja, joka joutuu itseään suurempaan pyöritykseen. Andras on yksinkertainen, mutta toisaalta fiksu, sekä tarpeeksi miellyttävä, mutta samalla tarpeeksi hajuton ja mauton, jotta ei aiheuttaisi ärsytystä. Välillä Andras tuntuu yli-ihmiseltä toimiessaan aina moraalisesti oikein, mitä tahansa hänelle tapahtuukin. Kuitenkin Andras ja varsinkin tapahtumat hänen ympärillään pitivät kiinnostustani yllä. En ole pitkään aikaan koukuttunut mihinkään kirjaan yhtä vahvasti kuin tähän.

Täytyy nostaa hattua sille määrälle taustatyötä, mitä Näkymätön silta on kirjoittajaltaan vaatinut. Aiheita, joihin Orringerin on täytynyt tutustua, on aivan valtavasti, mutta noin niin kuin alkajaisiksi voisi mainita esimerkiksi sellaisia kevyitä kokonaisuuksia kuin toisen maailmansodan tapahtuma- ja spesifimpi historia (luonnollisesti), arkkitehtuuri, unkarin kieli, ranskan kieli, teatterilaitoksen toiminta sekä juutalaisen uskonnon harjoittaminen.

Minua kutkutti ajatus siitä, että Euroopan historiasta ja eurooppalaisista kirjoittaa yhdysvaltalainen kirjailija. (Ei toki ensimmäinen kerta maailmassa, kun näin tapahtuu, mutta äkkiseltään en muista kovin montaa kuvatunlaista kirjaa itse lukeneeni.) Ennen lukemista pohdin, tulisinko näkemään tyylissä jotain leimallisesti amerikkalaista (mitä se sitten ikinä onkaan), ja tuntuisivatko hahmot todenmakuisilta eurooppalaisilta. Suurimmaksi osaksi kirjailijan kansalaisuus ei pistänyt silmään suuntaan eikä toiseen. Ainoastaan epilogi, joka toki toi jotakin miellyttävää lisäinfoa, oli jollain tapaa omaan makuuni turhan makeileva ja "amerikkalainen". Tiedostan toki, että kyse on kulttuurierosta: sellainen, mikä minulle tuntuu siirappiselta, saattaa olla täysin luontevaa ja vilpitöntä pohjoisamerikkalaiselle. Muutoin onneksi pystyin suhtautumaan kirjaan lukukokemuksena, jossa kirjailijalla ei ollut juuri mitään väliä, vaan itse tarina oli pääosassa.

Tämä kirja on ilmestynyt viime syksynä ja on saanut jo paljon bloggareita lukijoikseen. Kirja on luettu ainakin blogeissa Booking it some more, Täällä toisen tähden alla, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuisat kissanpäivät, Nenä kirjassa, kolmas linja, Luettua sekä Kirjojen parissa. Kirja on saanut osakseen jopa suoranaista ylistystä. Minäkin voin tätä suositella, jos kaipaa vetävää tarinaa, joka ei lopu kesken.

P.S. Hiukka asian vierestä: kirjan päätyttyä tajusin kuvitelleeni naispäähenkilön, Klaran, kaiken aikaa nuoren Audrey Hepburnin näköiseksi!

P.P.S Plussaa oivaltavasta ja kauniista kansikuvasta. Kansi välittää kirjan tunnelmaa ja tapahtumia hienosti!

Lukumaraton - nyt!

Lukumaraton on ollut suunnitelmissa toukokuusta saakka. Kesäkuu oli varattu matkustamiseen, joten aavistelin jo silloin toukokuussa, että heinäkuulle tämä ehkä menee. Olen odotellut sopivaa tilaisuutta, ja sitten yhtäkkiä sellainen ilmestyy muutaman tunnin varoitusajalla (enkä edes itse huomannut, että tässä se sopiva hetki on!). Siippa tekee huomenna mukavan 17 tunnin työpäivän, joten minähän sitten luen! 

Muut maratoonarit ovat todenneet iltapäivän hyväksi aloitusajaksi, minä taas aloitan nyt iltasella (20.15 taidan laittaa viralliseksi aloitusajaksi), koska näin saan hyödynnettyä parhaiten huomisen yksinolon kotona. Vähän jännittää että jaksaako huomisen pitkän päivän lukea kokonaan, mutta toisaalta olen hyvin aamu-uninen ihminen, joten ehkä päivä jää kohtalaisen mittaiseksi...

Lukemisen lisäksi suunnitelmissa on nukkumista, huomenna pitäisi laittaa jossakin kohtaa ruokaa. Ja jotain varmaan syödäkin - muuten ajattelin omistautua lukemiselle. Kirjastosta kävin tuossa iltapäivällä hakemassa summanmutikassa kasan kirjoja, joiden tärkein valintaperuste oli kohtalainen ohuus. Ennen kuin kello tulee tuon viisitoista yli, käyn piipahtamassa alakerran kaupassa ja haen jotain hyvää naposteltavaa ilta- ja mahdollisia yölukujakin siivittämään. Suunnilleen livenä ajattelin kirjoitella kuulumiset jokaisen kirjan jälkeen - tervetuloa kannustamaan urakassa! (Ensimmäinen kirja vielä, 10 minuuttia ennen aloitusta valitsematta...)


20.13 Jaahas, liikkeelle lähdetään elämäni ensimmäisen muumikirjan kera. Vaarallinen juhannus, täältä tullaan!

21.15 - 1 tunti takana: Vaarallinen juhannus 140 sivua
Ensimmäisen kirjan parissa kului siis tunti. Samalla napostelin pari palaa suklaata sekä kasan viinirypäleitä, nyt alkaa olla lukufiilis kohdallaan! Vaarallinen juhannus oli ensimmäinen lukemani muumikirja ja vihdoin ymmärrän, miksi kaikki niin pitävät näistä. Ihania hahmoja, joista Muumimamma on ehdoton suosikki, absurdeja ja hyvällä tavalla hämäriä tapahtumia ja lopussa kaikki liittyy yhteen ja loppuu onnellisesti. Ihanaa!

Seuraavaksi vähän erilaisiin fiiliksiin, Rosa Liksom ja Hytti nro 6.

23.55 - 3 tuntia ja 40 minuuttia takana: Hytti nro 6 185 sivua
Toista kirjaa luin jokseenkin 2 ja puoli tuntia. Lukemisen lomassa valmistin pari leipää ja kävin suihkussa, mutta muuten kirjan parissa olen pysytellyt tiiviisti. Liksomilta olen lukenut aiemmin vain muutamia novelleja. Hytti nro 6 päätyi heti ilmestyttyään lukulistalle tapahtumapaikkansa takia. Junamatkustamisessa on ihan oma taikansa, ja Siperian läpi matkaamisestakin on tullut haaveiltua.

Luulen, että jos en olisi lukenut kirjaa osana tätä haastetta, se olisi jäänyt roikkumaan keskeneräisenä pitkäksi aikaa. Sen verran hidastempoisesta kirjasta on kyse. Junamatkustamisen toistuvuus, tietty yksitoikkoisuus nousee kyllä hyvin esiin. Ehkä sitä kuvaa myös kielen toisteisuus, vaikka pitkistä, toistuvista ja kuvailevista sanaluetteloista en kauheasti välittänytkään.

En ihan tarkkaan osaa kuvailla tämän synnyttämää tunnelmaa. Pitää ehkä sulatella lisää.

Ennen nukkumaanmenoa taidan aloitella vähän seuraavaa kirjaa, joka lienee useammassa blogissakin viime aikoina esillä ollut Hernán Rivera Letelìerin Elokuvankertoja.

00.45 - 4 ja puoli tuntia takana: Elokuvankertoja 133 sivua
Elokuvankertojaa piti vain aloitella, mutta se olikin niin väljästi taitettua ja kiehtovaa, että koko kirja tuli kahlattua läpi 35 minuutissa. Sivuja on periaatteessa melkein yhtä paljon kuin Vaarallisessa juhannuksessakin, mutta kirja sisältää hyvin paljon hyvin lyhyitä lukuja ja lähes kaikkien lukujen välissä on yksi tyhjä sivu.

Tarina oli todella tiivis, tuntui siltä että olisi lukenut novellia. Elokuvankertoja sisältää silti kokonaisen elämäntarinan, ja osia myös päähenkilön vanhempien elämäntarinoista. Todella tiivistä kerrontaa siis - ja nimenomaan kerrontaa, sillä oikeastaan tarina oli kuin olisi kuunnellut jonkun selittävän elämäntarinaansa. Yksityiskohdat ja vuodet ohitettiin kovin nopeasti, ja niinhän omaa elämäänsä selostava ihminen luultavasti tekisi: keskittyisi niihin merkityksellisimpiin hetkiin.

Toistaiseksi kasassa 458 sivua. Nyt nukkumaan, katsotaan aamulla mikä päätyy seuraavaksi lukulistalle!

09.45  - 13 ja puoli tuntia takana: Pitkät yöunet
Eli melkein yhdeksän tuntia tuli nukuttua, hieman enemmän kuin olin suunnitellut. Kelloa ei ollut soittamassa, yleensä kyllä havahdun vähintään kerran joskus seitsemän-kahdeksan aikaan. Tänään nukuin sikeästi puoli kymmeneen saakka. Toivottavasti sekä silmät että pää ovat levänneet tarpeeksi. Päivän ensimmäinen kirja on Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää.

12.40 - 16 tuntia ja 25 minuuttia takana : Kirkkaan selkeää 210 sivua
Verrosen dystopian parissa vietin 2 tuntia ja 45 minuuttia. Tähän astisista kirjoista tämän tarina ja maailma tempaisivat parhaiten mukaansa. Osittain ehkä kyse on genrestäkin, rakastan dystopiakuvauksia! Maarit Verronen vielä kirjoittaa niitä omaperäisellä tavalla, punoo kaiken kokoon niin että maailma tuntuu todelliselta, aivan nurkan takana odottavalta. Sulatella täytyy tätäkin teosta vielä vähän lisää, etenkin varsinaisen tarinan lomassa vilahtelevaa piilokoordinaattoria ja hänen rooliaan...

Nyt vähän jotain syötävää, sitten seuraavan kirjan pariin. Luulen, että se on Jeanette Wintersonin Taidetta ja valhetta, joka taitaa olla kirjapinoni paksuin teos.

16.15. - 20 tuntia takana: Taidetta ja valheita 263 sivua
3 tuntia ja 20 minuuttia luin Wintersonia. Päällimmäiseksi jäi tunne, että tämä olisi pitänyt lukea paljon hitaammin, ajan kanssa pohdiskellen. Kirja oli kiehtova, mutta nyt tuntuu siltä, että paljon meni ohi. Lopun luettuani haluaisin lukea kirjan uudelleen ihan siksikin, että tunnistaisi ehkä ne vihjeet matkan varrelta.

Ainakin yhden kirjan ja luultavasti vähän seuraavaakin ehdin vielä lukea. Mari Mörö ja Kiltin yön lahjat päätyy luettavaksi seuraavana.

18.10 - 21 tuntia ja 55 minuuttia takana: Kiltin yön lahjat 169 sivua
Kiltin yön lahjojen parissa vietin tunnin ja 45 minuuttia. Pidin kirjasta hirveän paljon, tarina oli sekä kamala että ihana. Kamalaa on se millaisissa oloissa päähenkilö, 6-vuotias Siia elää, ihanaa se miten paatuneet pikkurikollissedät pitävät hänestä huolta. Jotain toivoa tässäkin maailmassa selvästi on!

Vielä viimeisen kirjan kimppuun, saa nähdä kerkeänkö sen lukea loppuun. Bernhard Schlinkin Lukija on siis tämän maratonin viimeinen kirja.

20.15 - 24 tuntia takana: Lukija 224 sivua 
Olinkin aika tarkka lukemisen suhteen: viimeisen kirjan sain luettua viisi minuuttia ennen haasteen alkua. Sen lukemiseen kului aikaa tunti ja 50 minuuttia. Lukija oli mahdollisesti jopa vaikuttavampi kuin olin odottanut, todella mahtava kirja lopettaa tämä maraton. Ihan jo senkin takia, että nyt saan rauhassa sulatella tarinaa ja pohtia, mitä on syyllisyys ja rakkaus ja häpeä. Että miten ihminen voi tuomita toisen, sellaisia isoja asioita.

Päälläni alkaa olla vähän hatara olo. Tänään on pitkä päivä lukemista takana, 10 ja puoli tuntia. Eniten päivän pituus tuntui Wintersonin kanssa, ehkä siksi että siinä ei ollut aivan yhtä selkeää tarinaa jonka mukaan heittäytyä. Nämä kaksi viimeistä taas tempaisivat mukaansa niin tarinan kuin henkilöidenkin kannalta, ja niitä lukiessa ei todellakaan tullut vilkuiltua kelloa!

Lukumaratonin saldoksi muodostui (pikaisen laskun jälkeen) 1324 sivua. Vaikea sanoa, onko se enemmän tai vähemmän kuin odotin, minulla ei ollut selkeää mielikuvaa paljonko kuvittelen lukevani. Olen aina ajatellut olevani tehokas lukija, mutta se ei välttämättä tarkoita nopeutta.

Vuorokauden aikana lukemiseen käytin 13 tuntia ja 45 minuuttia, mikä on itse asiassa todella vähän! (Laskin tähän siis kirjojen kohdalla mainitut lukuajat yhteen.) Pitkäksi venähtäneet yöunet verottivat aikaa tietenkin eniten. Jokaisen kirjan loppuun saatuani käytin suunnilleen kymmenen minuuttia kirjanpitoon. Aikaa kului tietenkin myös voileipien tekemiseen ja ruoan lämmittämiseen mikrossa!

Tavallaan olisikin siis kiinnostavaa tehdä sama koe uudelleen niin, että tehokasta lukuaikaa olisi se 24 tuntia, esimerkiksi kahdessa 12 tunnin erässä. Hmm, sitä pitääkin miettiä...

Kirjoittelen varmasti ainakin osasta lukemistani kirjoista vielä tarkempia arvioita, mahdollisesti myös vielä huomenna jonkun yhteenvedon tästä kokemuksesta. Nyt pää on täynnä tarinoita ja on tehtävä jotakin ihan muuta! (Nukkumaanmennessä tosin luultavasti viimeistään löydän itseni kirjan parista...) Kiitoksia kannustaneille ja kommentoineille!

Matkakertomus Irlannista

Itä-Eurooppa valloitettu ja kotiin palattu hengissä! Kauan haaveiltuun Istanbuliin ei lopultakaan päästy alueen rautatieongelmien takia (eikä ne junat ihan kaikkialla muuallakaan kulkeneet niin sujuvasti kuin olisi toivonut), mutta mahtavia paikkoja tuli nähtyä - ja halu lukea niistä paikoista on nyt vielä suurempi kuin ennen reissua.

Ennen kuin pääsen taas kiinni normaaliin lukurytmiin, postailen arvioita, jotka ehdin kirjoittaa toukokuussa ennen lähtöäni.

Kuva Otavan sivuilta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (Alkuteos: Irisches Tagebuch 1957) Suomentanut Kai Kaila. Otava 1975.

Suunnitelmani oli lukea toukokuun aikana Euroopan itäiselle laidalle sijoittuvia (matka)kirjoja. Hieman saatoin harhautua suunnasta, sillä vanhempien hyllystä tiensä käsiini löysi Heinrich Böllin Päiväkirja vihreältä saarelta. Toisin sanoen matkustin kirjan mukana Euroopan länsireunalle, Irlantiin.

Kirja koostuu pienistä, luvun mittaisista kertomuksista ja kokemuksista. Välillä Böll kertoo perheensä tekemistä retkistä pieniin kaupunkeihin tai vuosisatoja sitten hylättyihin kyliin, välillä vuorossa on kertomuksia muista ihmisistä. Minulle mieleenpainuvin oli tarina nuoresta lääkärinvaimosta, jonka mies joka syyskuu pahimpien myrskyjen aikaan käy auttamassa maailmaan uuden lapsen samalta naiselta. Nuori vaimo on peloissaan miehensä puolesta, sillä tie on vaarallinen, yö pimeä ja myrskyinen. Oman osansa kirjoituksissa saavat myös irlantilaisten sanontojen tarkastelu sekä irlantilaisten ja saksalaisten erojen vertailu. Kokonainen luku käsitellään sanontaa ”Kun Jumala loi ajan, hän teki sitä tarpeeksi”.

Parasta tässä kirjoituskokoelmassa on keskinäinen ymmärtämys ja luottamus. Böll kertoo irlantilaisista rakastaen ja välittäen, vähän humoristisesti. Tarinoiden irlantilaiset suhtautuvat häneen, ulkopuoliseen tarkkailijaan, samalla lämmöllä. Irlanti on kyllä aina kuulunut sille ”maat joissa haluan käydä” listalle (mikäpä paikka ei kuuluisi!), mutta tämän kirjan lukeminen nosti kiinnostusta entisestään. Kirjan alkusanoina on varoitus, joka pitää ehkä ottaa vakavasti:

Tämä Irlanti on olemassa,

mutta jos joku sinne matkustaa eikä sitä löydä,

hän ei voi vaatia korvausta tekijältä.

Kirjan lopusta löytyy Jyrki Vainosen jälkisanat, joissa Vainonen muistuttaa, että Böllin ajoista Irlanti on muuttunut aika paljon. Mutta kaipa ne samat vihreät nummet ja Atlanttiin putoavat jyrkänteet siellä edelleen ovat paikallaan?

Päiväkirjalla vihreältä saarelta osallistun Kirjallisen maailmanvalloituksen Irlannin osioon.