Kimppalukuna Forsytein tarua

Päätimme aloittaa Lukemisen kartastossa kesäkimppaluvun. Kirjaksi valikoitui Nobel-voittaja John Galsworthyn klassikko Forsytein taru vuosilta 1906-1921. Me molemmat blogin pitäjät, Anna & Sonja, luemme kirjaa yhtäaikaa ja aiomme pysähtyä parin välietapin verran keskustelemaan kirjasta ja luetusta täällä blogissamme. Mukaan kimppalukuun ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Emme ole pitäneet mitään ennakkotiedusteluja kiinnostuksesta tai muuta, sillä me kaksi aiomme kirjan lukea joka tapauksessa, tuli lukemaan muita innokkaita tai ei.

Aikataulu on vielä osin hiukan auki. Ensimmäinen välietappi on tarkoitus pitää 14.7.2013, jolloin luettuna olisi kirjan kokonaisuus "Varakas mies". Olemme siis varanneet kaksi viikkoa aikaa reiluun kolmeensataan sivuun. Ensimmäiseen etappiin päästyä sovimme uusista päivämääristä, sillä silloin luulisi jo olevan joku tuntu siitä, miten nopeaa/hidasta lukeminen on. Seuraava välietappi on tarkoitus pitää osan "Kahleissa" jälkeen. Sitten käymme vielä viimeisen keskustelun koko kirjan lukemisen jälkeen.

(Meillä molemmilla on käsittääksemme kirjasta sama painos, WSOY:n nide vuodelta 2004. Tuossa painoksessa ensimmäisen etapin rykäisy jatkuu sivulle 338 asti, toinen taas sivulle 611. Koko kirjassa on sivuja 855, eli jokainen lukupätkä olisi noin kolmesataa sivua.)

Lisätietona kirjasta olkoon tämä pätkä takakannesta:

"---laaja sukuromaani, joka kertoo varakkaan lontoolaisen porvarisperheen kohtaloista kolmen sukupolven aikana. Forsytein taru nosti John Galsworthyn maailmanmaineeseen. Kirjailija suuntasi romaaneissa ja näytelmissä yhteiskuntakritiikkinsä varakkaiden luokkien hengetöntä, pelkästään taloudellista etua tavoittelevaa maailmankatsomusta vastaan."

Lähdemme kimppalukuun osin siitä syystä, että molemmilla meillä on ollut halu viedä blogia siihen suuntaan, että blogista tulisi selkeämmin ilmi se, että kirjoittajia on todellakin kaksi. Samalla tulisi lunastettua paremmin tuo alaotsikon lupaama lukukokemuksista keskustelu. Keskustelun avauksena voisimme avata hiukan jotain ennakko-odotuksiamme kirjan suhteen...

Mitä odotat kirjalta?

Sonja: Katsoin joskus teini-ikäisenä kirjan  pohjalta tehtyä minisarjaa, joka koukutti. Odotan siis koukuttavaa englantilaisen yläluokan kuvausta. Niin ja odotan ja toivon, että kirjassa on myös vanhan Lontoon kuvausta. Lontoo on yksi suosikkikaupunkini maailmassa.

Anna: Minulla ei ole ihan kauhean selvää kuvaa siitä, millainen kirja on kyseessä. Joskus näin mainoksia mahdollisesti juuri Sonjan näkemästä minisarjasta ja mietin, että näyttää kiinnostavalta, mutta koska haluan aina lukea kirjan ennen sarjan/elokuvan näkemistä, päätyi kirja lukulistalle. Ylipäätään englantilainen 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa, mutta enimmäkseen olen tainnut lukea aikakaudesta nykykirjailijoiden kertomana.  

Tervetuloa siis kimppalukuun, joko mukaan lukemaan tai seuraamaan sivusta!

Lukumaraton: 2 x 12h (tai jotain sinne päin)

Voi miten olenkaan odottanut tätä! Minulla on näitä maratoneja takana yksi, ja koska ensimmäisestä jäi niin hyvä fiilis, oli itsestään selvää osallistua maratoniin uudelleen. Viimeksi luin vuorokauden putkeen, mutta pitkäunisena lukuaikaa ei jäänyt kuin hieman yli puoli vuorokautta. Siksi tällä kertaa luenkin kaksi kertaa 12 tuntia ja nukkua välissä yön (tosin koska aloitus venähti tänään näin myöhään, voi olla, että luen tänään vähän lyhyemmän rupeaman ja huomenna vastaavasti pidemmän).

Tähän maratoniin ei ole valmistauduttu kovin paljoa: palasin juuri kirjastosta, jossa kuljeskelin hyllyjen välissä ja noukin kiinnostavalta kuulostavia kirjoja mukaani - ajatus oli kerätä ohuita, mutta mukaan tuli myös tiiliskiviä. Koko päivää en ajatellut lukea kotona, vaan suunnata esimerkiksi jokirantaan jäätelölle ja torilta kirsikoita hakemaan. Vapaapäivistä yhdistettynä hellesäähän on pakko nauttia, ja mikä sen parempi tapa olisikaan kun lukea ulkona auringossa? Ulkolukemisesta saattaa tosin aiheutua pieniä katkoksia tai epäajantasaisuutta blogin päivittämisessä, mutta periaatteessa pyrin päivittämään jokaisen luetun kirjan jälkeen hieman lukufiiliksiä.

Tervetuloa seuraamaan kahden päivän urakkaani! 

Aloitusajankohta: 13.35, ensimmäinen kirja Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti ("perinteitä" noudattaen siis muumikirjalla aloitetaan).

14.40 - 1 tunti ja 5 minuuttia takana: Muumipeikko ja pyrstötähti, 156 sivua
Oi että nämä muumit ovat ihania! Tämä oli toinen lukemani muumikirja, enkä kyllä aio seuraavan kanssa odottaa vuotta... Muumimamma on näissä kirjoissa ollut ehdoton lempihahmoni, mutta kyllähän kaikki hahmot aika ihania ovat oivalluksineen ja hassutuksineen. Ja mikä parasta, eväät ovat aina mukana kaikissa seikkailuissa. Tekee kovasti mieli piknikille!
Seuraavaksi kirjaksi nappasin Lauren Oliverin Deliriumin, dystooppisen nuortenkirjan.  

17.55. - 4 tuntia ja 20 minuuttia takana: Delirium, 350 sivua
Rakastan dystopioita ja rakastan rakkaustarinoita (siksi viime aikojen dystopiatulva onkin ollut minulle loistojuttu), joten Delirium toimii. Vaikka lukisin miten hyvää "vakavaa kirjallisuutta", en ikinä uppoudu tarinoihin samalla tavalla kuin fantastisia elementtejä sisältäviin young adults -kirjoihin. Deliriumin idea siitä, että rakkaus on julistettu sairaudeksi, on kiehtova, ja koska kannoin kirjastosta kotiin myös trilogian kakkososan, taitaakin olla aika selvää, minkä kirjan pariin suuntaan seuraavaksi... Eli Lauren Oliverin Pandemoniumin parissa jatkan. Samalla suuntaan jäätelölle ja ulos joksikin aikaa lukemaan.  

21.50 - 8 tuntia ja 15 minuuttia takana: Pandemonium, 295 sivua. Yhteensä 801 sivua
Huhhuh - täällä laitettiin juuri trilogian viimeinen osa (englanninkielisenä) varaukseen. Tämä kakkonen ei ollut yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta niinhän se usein menee. Varsinkin trilogioissa, jotka perustuvat rakkaustarinaan, aina on hukattava se rakkaudenkohde jonnekin jotta viimeiseenkin osaan saadaan tarpeeksi jännitettä. Mutta muuten viihdyin kirjan parissa, sen maailma ja henkilöt ovat kiinnostavia. Päähenkilö ärsyttää mutta niin minulle näissä teinityttöjen näkökulmasta kerrotuissa tarinoissa käy aina.
Lukemisen lomassa kävin jäätelöllä (yritti sulaa käsiin ennen kuin ehti syödä), lueskelin jokirannassa ja söin. Liikkumiseen kotoa keskustaan meni siis jonkin aikaa, muuten luin aika ahkerasti. Kirjapinosta löytyisi lisää nuorten dystopiakirjallisuutta, mutta taidan pitää siitä pienen tauon (koska osittain tämän maratonin idea taitaa olla lukea erityyppisiä kirjoja). Seuraavaksi siis vuorossa Paul Austerin Talvipäiväkirja. 

23.35 - 10 tuntia takana, Auster kesken. 
Nukkumaanmenoaika, eli huomiseksi jää 14 tuntia lukemista. Ei pitäisi olla ongelma, jos heti aamulla aloittaa. Talvipäiväkirja muuttuu kiinnostavammaksi koko ajan, mennään sivuilla joilla Auster kertoo elämänsä asunnoista. Hyvää yötä ja huomenna nähdään, saas nähdä mitä kirjoja silloin luetaan...  

Toisen lukupäivän aloitus kello 10.15 (24 tuntia tulee siis täyteen viisitoista minuuttia yli puolen yön)

12.05 - 11 tuntia ja 50 minuuttia takana : Talvipäiväkirja 225 sivua, yhteensä 1026 sivua
Olen pitänyt Austerista siitä asti, kun luin ensimmäisen hänen kirjoittamansa teoksen. Talvipäiväkirja omaelämäkerrallisuudessaan on tietenkin aika erilainen kuin Austerin fiktiiviset romaanit, mutta viihdyin jälleen hänen kertojanäänensä parissa. Auster käy läpi elämäänsä hypähdellen ajasta toiseen, keskittyen usein yhden teeman ympärille kerääntyviin muistoihin: elämänsä asuntoihin, tekemiinsä matkoihin, syömiinsä ruokiin. Paljon hän kirjoittaa elämänsä ihmisistä, etenkin äidistään ja vaimostaan. (Välillä vaimon ihanuutta tosin korostetaan makuuni hieman liian paljon, mutta mikäpä siinä - ei kai onnellisista ihmisistä voi olla kuin onnellinen?) Seuraavaa kirjaa en ole ihan vielä valinnut, leivon ensin pitsaa. 

14.27 - 14 tuntia ja 12 minuuttia takana: Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa 174 sivua, yhteensä 1200 sivua
Pitsa leivottu, paistettu ja syöty, ja kirja luettu. En ole aivan varma, mitä pidän tästä kirjasta. Sen kieli on kaunista ja tarina myös, ja kertomisen tapa kiinnostava, mutta. Ne teini-ikäiset tytöt, ja etenkin itsetuhoiset teini-ikäiset tytöt. Ehkä niistä on saanut yliannostuksen joskus, ehkä silloin jo kun oli itse teini-ikäinen. 
Mutta muuten pidin tästä. Eikä ole niin tukahduttavan kuumakaan kuin eilen. Lukeminen tuntuu edelleen kevyeltä, mutta ei se ehkä ole ihmekään, sillä luenhan minä välillä ihan tavallisinakin päivinä aamusta iltaan, välillä pysähtyen syömään. Luulen että lukumaraton on suurempi kokemus sellaiselle, jolla on aikaa lukea vain vähän. Minulla lukeminen on aina mennyt monien muiden asioiden edelle.  
Seuraavaksi Sarah Blaken Jos saat tämän kirjeen. 

18.28 - 18 tuntia ja 13 minuuttia takana: Jos saat tämän kirjeen 367 sivua, yhteensä 1567 sivua
Jos saat tämän kirjeen oli surullinen ja kaunis tarina ihmisistä toisessa maailmansodassa. Ei varsinaisesti sodan kokevien näkökulmasta, vaan amerikkalaisten näkökulmasta: osa henkilöistä on kaukana valtameren takana turvassa, osa on tullut sodan runtelemaan Eurooppaan töihin (Frankie toimittajaksi, Will lääkäriksi). Kiinnostavaa tässä on nimenomaan se ulkopuolisen näkökulma, joka saa miettimään miten erilailla amerikkalaisten täyty toinen maailmansota kokea kuin eurooppalaisten. Suosittelen. 
Seuraavaksi taidan lukea Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Konejumalat, päätösosan trilogialle jonka aiemmista osista olen pitänyt kovasti. Sivuja on yli neljä ja puolisataa, joten suurin osa jäljellä olevasta lukuajasta taitaa vieriä tämän parissa.  

23.48 - 23 tuntia ja 33 minuuttia takana: Konejumalat 470 sivua, yhteensä 2037 sivua
Luku-urakkani alkaa olla takana. Aikaa on jäljellä vajaat puoli tuntia, enkä taida enää aloittaa uutta kirjaa. Konejumalat päätti hienon trilogian arvoisellaan tavalla, ja etenkin viimeistä kappaletta, tarinan loppua rakastin. Olen onnellinen siitä, että näin hienoja tarinoita kirjoitetaan täällä piskuisessa Suomessa(kin)! Minusta on ihanaa, että tarinoiden hahmoille voi käydä tarinan lopussa hyvin, eikä sellaisen onnellisuuden tarvitse olla tylsää. 

Lopuksi täytyy tehdä vähän koontaa: 24 tuntia, joiden aikana enimmäkseen vain luin. Lisäksi tein ruokaa ja söin, kävin jäätelöllä ja ulkona lukemassa ja tietenkin kirjoittelin lyhyitä tunnelmia tänne ylös. Luettuja kirjoja oli 7 ja sivuja 2037. Aika paljon lukemiseni painottui tällä kertaa nuortenkirjoihin, mutta kirjastoreissulla ne kirkuivat ottamaan mukaansa hyllystä. Samasta syystä luin myös aika paksuja kirjoja, sillä jotenkin sieltä kirjastosta ei löytynyt kiinnostavia ohukaisia. 

Viimeksi  kirjoitin maratonin loputtua pään tuntuvan hataralta. Tällä kertaa sellaista oloa ei ole, vaikka olen lukenut huomattavasti pidempään kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä osasyy on se, että olen viimeisen viikon aikana käyttänyt joka tapauksessa kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjojen ahmimiseen, eli tämä ei ollut mitenkään kauheasti poikkeava tilanne. Huomisen ohjelmassa on kyllä kaksi päivää syrjään jäänyttä arkielämää, kuten siivousta, tiskausta ja asioiden toimittamista. Viikonlopun mökkireissulle pakkaan kuitenkin vähintään yhden kirjan... 

Kirjoitan myöhemmin enemmän näistä maratonin aikana lukemistani kirjoista - ja luettujen kirjojen pinoni jo ennen maratonia oli valtava. Kirjoitettavaa ja kurottavaa siis riittää.

Kiitoksia kannustuksesta ja seuraamisesta, nukkumaanmeno aika koittaa nyt, kymmenen minuuttia ennen virallista haasteen loppumisaikaa. Jos et ole vielä itse kokeillut, suosittelen. Ja vaikka olisitkin, suosittelen maratonia uudelleen, hauskaa tämän parissa oli.

Veden ja toivon tärkeys

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja.  Teos 2012.

Huumaantunut on se sana, joka kuvailee parhaiten olotilaani käännettyäni Teemestarin kirjan viimeisen sivun.

Muutaman ensimmäisen luvun minua hieman ihmetytti, mitä japanilaiset teeseremoniat (ja nimet) tekevät suomalaisessa ympäristössä, mutta sitten ihmetyksen unohti. Maailma on luoto tarkkaan ja ehjäksi, ja kun siihen pääsee sisälle, tulee ihmetyksen aiheistakin maailmaan oleellisesti kuuluvia piirteitä.

Ja kieli, miten kaunista ja soljuvaa se onkaan! Muistan miten nuorena ajattelin, ettei suomessa osata kirjoittaa fantasiaa. En tiedä, olisinko silloin osannut arvostaa Teemestarin kirjaa - kaipasin eksoottisia maita ja ihmisiä, suuria seikkailuja ja taikoja. Mutta nyt tapahtumien pienieleisyys on kaunista, ja kun on kuukausia lukenut lähinnä kotimaista kirjallisuutta, on oppinut arvostamaan suomalaista kirjallisuutta aiempaakin enemmän. Maailmassa on pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät siitä elävän kuin huomaamatta: miten ulos mentäessä laitetaan päähän hyönteishuput, miten muovista on tullut paikattavaa arvotavaraa.

Olin kauan sitä mieltä, että haluan tarinani onnellisilla lopuilla, mutta sitten vähän kasvoin ja vanhenin, ja tulin siihen tulokseen, että ei se onnellisuus ole tärkeintä, vaan toivo. Teemestarin kirjassa toivo on juuri oikealla paikalla, juuri oikeassa määrin. Tuon toivon ympärille rakentuu koko tarina. Toivon vastapainona on armeija, joka rajoittaa ihmisten vapautta, rankaisee raa’asti rikkeistä. On epävarmuutta siitä, kehen voi luottaa ja tulee hetki, jolloin on pakko luottaa vaikka ei olisikaan varma. Ja tarinan loppu, se on riipaiseva.

Suositukseni on siis: lue tämä kirja. Olitpa kuka tahansa. Kirjaa on luettu blogeissa paljon, ja lähiaikoina siitä ovat kirjoittaneet ainakin Katri (jonka teksti muistutti hankkimaan tämän kirjan käsiini) ja Sanna (joka oli kirjan parissa poissa mukavuusalueeltaan mutta piti silti).

Ps. Jos aiemmin J. S. Meresmaan Mifonki-sarjasta kirjoittaessani sanoin, että olisin rakastanut kirjoja kymmenen vuotta sitten, tämä on kirja, joka on tarkoitettu minulle nyt.

Tänään on hyvä päivä

Sillä tänään tentin kirjallisuusopintojeni viimeisen kaunokirjallisuutta sisältävän tentin. Se tarkoittaa, että tästä päivästä eteenpäin voin taas lukea ihan sitä mitä haluan - mahtava tunne! Tein tätä päivää varten ennakoivan kirjastoreissun jo alkuviikosta, ja nyt ongelmana on vain valinnanvaikeus. Tosin hyllystä löytyy myös jo aloitettuja kirjoja, jotka on viimeisen tenttiponnistuksen ajaksi lykätty syrjään. Valinnanvaikeudesta huolimatta tämä tunne on aika kiva. Kaikki maailman kirjat vain odottavat minua!

Tein myös pikaisesti lyhyen listan siitä, mitä haluaisin lukea kesän aikana. Yhdeltä istumalta listalle ilmestyi kolmekymmentä kirjaa, joita en ole ennen lukenut, ja lisäksi muutamia sellaisia, jotka vähän kuin kuuluvat jokaiseen kesään. Todennäköisempää kuin listan orjallinen noudattaminen on se, että kirjaston tarjonnan ja omien fiilisten perusteella luen ihan mitä sattuu. Lukemisen suunnittelu vain on hirveän hauskaa, joten teen listoja ilman paineita, omaksi ilokseni. Ilman paineita taidan myös vilkaista, mihin haasteisiin sitä on alkuvuodesta tullutkaan ilmoittauduttua...

Jotain tässä kotimaisen kirjallisuuden opintojen aikana on kuitenkin tapahtunut lukutottumuksissani. Ennen luin käytännössä pelkästään ulkomaista kaunokirjallisuutta. Suomalainen kirjallisuus tuntui tylsältä. Kyse taisi kuitenkin olla siitä, että ei ollut löytänyt oikeaa luettavaa. Kuluneen kahden vuoden aikan kirjastosta on tullut kannettua kotimaista kirjallisuutta myös tenttilistojen ulkopuolelta, enkä voisi enää kuvitellakaan luopuvani kotimaisesta kirjallisuudesta. Vaikka kuinka olin kuvitellut matkaavani jonnekin eksoottisille seuduille kirjallisuuden parissa heti, kun viimeinen tentti on ohi, löysin kuitenkin itseni aloittamasta Helmi Kekkosen Valintaa. Myös Täällä pohjan tähden alla osat 2-3 odottavat sohvapöydällä.

Lukemattomien kirjojen lisäksi minua odottaa myös luettujen kirjojen pino - kevään aikana luetut kirjat, joista pitäisi kirjoittaa jotakin. Osan näistä jo muutama kuukausi luetuista kirjoista ajattelin niputtaa samaan tekstiin ja kommentoida kutakin vain lyhyesti. Pidemmälti kirjoitan sitten niistä, jotka tekivät suurimman vaikutuksen (tai niistä, joiden lukukokemus on vähän tuoreemmassa muistissa). Johonkin kohtaa kesää toivon osuvan vapaapäiviä sen verran sopivasti, että saisi uusittua lukumaratonin - tällä kertaa tosin tahtoisin kokeilla, kuinka paljon luen oikeasti 24 tunnissa. Viimeksi lukemiseen ei kulunut kuin vähän reilut puolet vuorokaudesta, joten suunnittelin testaavani, miten paljon luen kahdessa 12 jaksossa, yöunet välissä.

Löytyykö muilta kesäkirjalistoja tai muita kesälukusuunnitelmia?

Susipalatsi (ja vähän myös elokuvanäkökulmaa)

Mantel, Hilary: Susipalatsi, Teos 2011. Wolf Hall 2009. Suomennos Kaisa Sivenius.

Susipalatsi on tiiliskivimäinen, Booker-palkittu teos Henrik VIII:n hovista, päähenkilönään Thomas Cromwell. Pohjana kirjalle ovat todelliset tapahtumat, vaikka kirja onkin fiktiota. Thomas Cromwell on

sikäli erikoinen historiallinen hahmo, että hän nousi "taviksesta" kuninkaan tärkeimmäksi neuvonantajaksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen ryysyistä rikkauksiin tarina, vaikka sellaisenakin sitä kenties voisi lukea. Mantel kuvaa laajalti 1500-luvun alkupuolen tapahtumia Iso-Britannian ja koko Euroopan alueelta, vaikuttaja Cromwell keskushenkilönään. Tapahtumat sysää liikkeelle Henrik VIII:n  pyrkimys saada paavilta poikkeusluvalla avioliiton mitätöinti kuningatar Katariinasta, joka ei pysty synnyttämään Henrikille miespuolista perillistä. Kuninkaan henkilökohtainen aviokriisi repii ennenpitkää koko maan halki.

Huomasin kirjan itselleni melko haasteelliseksi pitkälti siitä syystä, että minun ennakkotietoni (tai muistikuvani) Tudorien vaiheista eivät olleet mitenkään erityisen vahvoja. Luulen, että Tudor-tarinat ja -legendat ennakkoon tuntevalla tästä kirjasta voi aueta nyansseja, jotka itselleni jäivät tavoittamatta. Puhumattakaan siitä, että minulla oli melkoisia vaikeuksia pitää mielessäni henkilöhahmoja, ja jouduinkin vähän väliä palaamaan alun henkilöluetteloon. Toisaalta kirja oli oikein nautittava "mitähän seuraavaksi tapahtuu" -pläjäyksenäkin, hiukan hidassoutuinen tosin. Kirja lähtee melko tahmaisesti liikkeelle, toisaalta taas kun tapahtuu, niin tapahtuu paljon ja kiivaassa tahdissa. Eleettömästi ja muutamalla lausahduksella saatellaan hautaan milloin kukakin. Siltikään kirja ei mielestäni olisi kärsinyt lainkaan reippaasta karsimisesta.

Sattumalta Teemalta tuli viikko sitten samoja aiheita pyörittelevä elokuva Kuningattaren sisar,jonka katsoin silläkin uhalla, että siinä vaiheessa vasta puoliväliin luettu kirja spoilaantuisi. Pidin elokuvasta, vaikka se korosti mielestäni turhankin paljon joitain melodramaattisia puolia Henrik VIII:n vaimojen vaihdosta. Susipalatsi ja Kuningattaren sisar toimivat minulle kuitenkin hyvänä parina - kirja ja elokuva kertoivat samaa tarinaa eri tavoilla ja eri näkökulmista. Siinä missä Susipalatsi kertoo vahvasti taustoittaen ja käytännön syitä painottaen Henrikin hovin riitaantumisesta katolisen kirkon kanssa, Kuningattaren sisar kuvaa tunnepainotteisesti Boleynin sisarusten keskinäistä kilpailua kuninkaan suosiosta. Kirjassa ja elokuvassa kuvataan myös jonkin verran keskenään eri tapahtumia. Tämä on helppo ymmärtää, kun pitää mielessä, että molemmat teokset ovat fiktiivisiä dramatisointeja historian tapahtumista. Kaksi erilaista tulkintaa vieraannuttivat minua sopivasti - oli helppo pitää mielessä, että lopulta myös Mantel kuvittelee kaiken kuvaamansa, vaikka hämmästyttävän todentuntuisesti sen tekeekin. Mieleni teki nielaista totuutena Mantelin tulkinta Cromwellista ja kumppaneista.

Susipalatsi jää lähes kahdeksansadan sivun mitastaan huolimatta ikään kuin kesken. Jatko-osa, Syytettyjen sali, pitää lukea ehdottomasti myös, vaikka en aivan varauksettomasti Susipalatsista pitänytkään. Joka tapauksessa historialliset tapahtumat ovat tarjonneet herkulliset asetelmat fiktiiviselle teokselle, ei siis ihmekään että Henrikistä, Boleynin sisaruksista ja ylipäätään Tudorien hovista on kirjoitettu valtavasti. Itse en ole tosiaan tietääkseni yhtään kirjaa ko. aihepiiristä tätä ennen lukenut, mutta nostan sikäli hattua Mantelille, että hän on kirjoittanut ns. korkeakirjallisen teoksen aiheesta, josta olisi helposti voinut tulla melkoista harlekiinia. Ehkä siksikin Mantel on valinnut Cromwellin päähenkilökseen - kuivakka virkamies vie pahimman skandaalinkäryn kuninkaan naisseikkailuista. Ei sillä, että Cromwell varsinaisesti kuivalta kirjan sivuilla tuntuisi - mitä nyt asialliselta ja uskottavalta aikansa uutteralta uramieheltä.

Susipalatsin ovat lukeneet aiemmin suomeksi mm. Kirsi, Norkku, Liisa sekä kirjan kimppalukua viime vuonna emännöinyt Karoliina. Suketus nosti tämän kirjan parin kuukautta sitten yhdeksi blogiajan parhaimmaksi lukukokemuksekseen. Myös Booksy on pitänyt tästä kovin. Booksy on lukenut kirjan alkukielellään, mikä saa minut nostamaan hattua. Minäkin tykkään lukea kirjoja englanniksi, mutta tämän äärellä olisin saattanut uupua. Mutta ilmeisesti Booksy tunnustautuu Tudor-kiinnostuneeksi noin niin kuin muutoinkin.:)

Kannet, jotka huijaavat

Englander, Nathan: What We Talk About When We Talk About Anne Frank, 2012

Kaikki, jotka lukevat pohjoisamerikkalaista ja brittiläistä kirjallisuutta alkukielellä, tietävät, kuinka kirjojen kannet ovat usein pläntätty täyteen erilaisia ylistyksiä kriitikoilta ja toisilta kirjailijoilta. Usein kirjan kannet ovat täynnä yksittäisiä ylistyssanoja, kuten "extremely funny", "exceptional", "daring", "courageous", "timeless"... Ylistykset tekevät sen mikä niiden tehtävä onkin: kiinnittävät potentiaalisen lukijan huomion ja saavat vilkuilemaan kantta. Toisaalta, jos jokaikinen kirja on upein, mahtavin ja kenties vuoden paras kirja, ei yksikään nouse ylitse muiden.

Nathan Englander on saanut melkoisen nimekkään joukon kehujia What We Talk About When We Talk About Anne Frank -kirjansa taakse. Takakannessa komeilevat sellaiset nimet kuin Jonathan Franzen, Téa Obreht, Jonathan Safran Foer, Jennifer Egan ja Dave Eggers. Ja eihän siinä mitään, kiva että kehuvat. Kannet tosin unohtavat kertoa sellaisen pikkuseikan, kuin mistä kirjassa on kyse. Sisäliepeissä kirjan ylistys jatkuu. Lisäksi löytyy kirjailijan kuva, sekä tietoa hänen aiemmista teoksistaan, siitä kuinka monelle kielelle kirjoja on käännetty, kuinka monta palkintoa kirjailija on saanut ja plaaplaaplapplapplaa...

Noh, yllätykseni olikin suuri, kun aloittaessani kirjaa tajusin lukevani romaanin sijasta novellikokoelmaa. Ei tämä varsinaisesti haitannut, luen mielelläni novelleja. Muutaman novellin jälkeen ymmärsin, että novellien yhdistävänä tekijänä on juutalaisuus. Tämäkään ei haitannut, sillä aihepiiri on kiinnostava. Kuitenkin minua rupesi ärsyttämään. Miksi kirjan takakanteen tai sisäliepeeseen ei ole voitu painaa tällaisia yksinkertaisia, lukijaa ohjaavia tietoja? "Novellikokoelma, aihepiirinä juutalaisuus." Kovinkaan  montaa riviä tällainen ei olisi voinut viedä. Tunsin tulleeni hämätyksi. Siitäkin huolimatta, että kirja oli sokkona, kirjaston palautetut-hyllystä kiinnostavan nimensä puolesta mukaan lähtenyt teos. En siis ollut ostanut kirjaa ja käyttänyt siihen rahaa. Joka tapauksessa, raivostuttavaa lukijan hämäämistä mielestäni.

Kiukkuani ei laannuttanut yhtään se, että itse kirja oli mielestäni yksinkertaisesti huono ja tylsä. Kaksi ensimmäistä novellia, niminovelli, sekä Sister Hills olivat lupaavia ja asetelmiltaan kiinnostavia. What We Talk About When We Talk About Anne Frank -novellissa pariskunta, josta vain toinen osapuoli on juutalainen, tapaa vuosien jälkeen ystäväpariskunnan, joka on alkanut harjoittaa tiukkaa ortodoksijuutalaisuutta.  Kertojana toimii ei-juutalainen mies, joka suomii ortodoksijuutalaisia melko armotta omista maallistuneista näkökohdistaan käsin. Sister Hills taas sijoittuu myrskyisään Jerusalemiin ja kertoo kahden perheen tarinan neljänkymmenen vuoden ajalta.

Loput novellit ovatkin sitten mielestäni täysin turhia ja mitäänsanomattomia. Kaiken kaikkiaan toivoin vain, että kirja päättyisi nopeasti. Luin loppuun siinä toivossa, että loppupuolelle olisi eksynyt jokin helmi, mutta oikeasti kirja vain heikkeni loppua kohden. Tämä nopealukuinen kirja ei mielestäni myöskään tuonut mitään erityisen kiinnostavaa näkökulmaa aihepiiriinsä - en oikeasti edes ymmärrä mitä erityisen uskaliasta tässä kirjassa on, mitä kansi väittää tässä olevan.

Sisäliepeen epäinformaatiota. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta.

Kirjailijalta on suomennettu sellainen teos kuin Erikoistapausten ministeriö, mutta tämän kirjan perusteella en kyllä halua suomennokseen tarttua. Sen sijaan olen iloinen, että ainakin toistaiseksi suomeksi painettujen kirjojen kannet ovat yleisesti ottaen informatiivisia. Kannet luettuaan on edes joku kuva siitä mitä ryhtyy lukemaan, ainakin mistä kirjallisuuden lajista on kyse.... Nyt haluaisinkin tietää:

Oletko koskaan tuntenut tulleesi huijatuksi kansitekstien perusteella? Miten? Mistä kirjasta oli kyse? (Toivon, että ainakin Anna vastaa tähän, mielelläni lukisin toki enemmänkin näkemyksiä tähän aiheeseen.:)