sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kimppalukuna Forsytein tarua

Päätimme aloittaa Lukemisen kartastossa kesäkimppaluvun. Kirjaksi valikoitui Nobel-voittaja John Galsworthyn klassikko Forsytein taru vuosilta 1906-1921. Me molemmat blogin pitäjät, Anna & Sonja, luemme kirjaa yhtäaikaa ja aiomme pysähtyä parin välietapin verran keskustelemaan kirjasta ja luetusta täällä blogissamme. Mukaan kimppalukuun ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Emme ole pitäneet mitään ennakkotiedusteluja kiinnostuksesta tai muuta, sillä me kaksi aiomme kirjan lukea joka tapauksessa, tuli lukemaan muita innokkaita tai ei.

Aikataulu on vielä osin hiukan auki. Ensimmäinen välietappi on tarkoitus pitää 14.7.2013, jolloin luettuna olisi kirjan kokonaisuus "Varakas mies". Olemme siis varanneet kaksi viikkoa aikaa reiluun kolmeensataan sivuun. Ensimmäiseen etappiin päästyä sovimme uusista päivämääristä, sillä silloin luulisi jo olevan joku tuntu siitä, miten nopeaa/hidasta lukeminen on. Seuraava välietappi on tarkoitus pitää osan "Kahleissa" jälkeen. Sitten käymme vielä viimeisen keskustelun koko kirjan lukemisen jälkeen.
(Meillä molemmilla on käsittääksemme kirjasta sama painos, WSOY:n nide vuodelta 2004. Tuossa painoksessa ensimmäisen etapin rykäisy jatkuu sivulle 338 asti, toinen taas sivulle 611. Koko kirjassa on sivuja 855, eli jokainen lukupätkä olisi noin kolmesataa sivua.)

Lisätietona kirjasta olkoon tämä pätkä takakannesta:

"---laaja sukuromaani, joka kertoo varakkaan lontoolaisen porvarisperheen kohtaloista kolmen sukupolven aikana. Forsytein taru nosti John Galsworthyn maailmanmaineeseen. Kirjailija suuntasi romaaneissa ja näytelmissä yhteiskuntakritiikkinsä varakkaiden luokkien hengetöntä, pelkästään taloudellista etua tavoittelevaa maailmankatsomusta vastaan."

Lähdemme kimppalukuun osin siitä syystä, että molemmilla meillä on ollut halu viedä blogia siihen suuntaan, että blogista tulisi selkeämmin ilmi se, että kirjoittajia on todellakin kaksi. Samalla tulisi lunastettua paremmin tuo alaotsikon lupaama lukukokemuksista keskustelu. Keskustelun avauksena voisimme avata hiukan jotain ennakko-odotuksiamme kirjan suhteen...

Mitä odotat kirjalta?

Sonja: Katsoin joskus teini-ikäisenä kirjan  pohjalta tehtyä minisarjaa, joka koukutti. Odotan siis koukuttavaa englantilaisen yläluokan kuvausta. Niin ja odotan ja toivon, että kirjassa on myös vanhan Lontoon kuvausta. Lontoo on yksi suosikkikaupunkini maailmassa.

Anna: Minulla ei ole ihan kauhean selvää kuvaa siitä, millainen kirja on kyseessä. Joskus näin mainoksia mahdollisesti juuri Sonjan näkemästä minisarjasta ja mietin, että näyttää kiinnostavalta, mutta koska haluan aina lukea kirjan ennen sarjan/elokuvan näkemistä, päätyi kirja lukulistalle. Ylipäätään englantilainen 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa, mutta enimmäkseen olen tainnut lukea aikakaudesta nykykirjailijoiden kertomana.  



Tervetuloa siis kimppalukuun, joko mukaan lukemaan tai seuraamaan sivusta!

6 kommenttia:

  1. Hienoa, kimppaluku kuulustaa hyvältä! Melkein tekee mieli ilmoittautua mukaan, sillä Forsytein taru on seissyt kirjahyllyssä lukemattomana vuosikausia, ja tämä voisi olla hyvä motivointikeino siihen tarttumiseen. Mutta luettavien pino on pitkä ja voi olla, että kaipaan jotain klassikkoa kepeämpää lukemista... Katsotaan, ehdinkö ensimmäiselle etapille mukaan. Jokatapauksessa seurailen ainakin kiinnostuneena sivusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että olet mukana, päädyit sitten lukemaan kirjan tai et. :) Minulla ainakin tällaiseen tiiliskiveen tarttuminen on helpompaa, kun lukemisessa on mukana porkkana.

      Poista
  2. Oi, Forsytein taru on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjojani, ja olenkin miettinyt, että sen voisi taas lukea uudelleen. Eli ilmottaudun ainakin varauksella mukaan. Ja jos en ehdikään kirjaa lukea, seuraan joka tapauksessa keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa!:) Tervetuloa! Kiva olisikin saada näkökulmaa sellaiselta, joka on jo teoksen kertaalleen lukenut.

      Poista
  3. En luultavasti ehdi tähän kimppalukuun mukaan (vaikka lainasin tämän juuri kirjastosta), koska nyt tekee mieli lukea hirveästi kaikkea muuta, mutta seuraan innokkaana teidän keskustelua! Katsoin aikoinaan myös sitä ihanaa minisarjaa, ja nyt kun tapahtumat ovat melkein kokonaan unohtuneet olisi hyvä sauma lukea kirja. Odotukset ovat kyllä sen verran kovat, että pelkään vähän pettyväni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivon, että en pety, vaikka minunkin odotukseni ovat melko korkealla. Toivottavasti pidät, sitten kun on aika lukemiselle.:)

      Poista