perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tänään on hyvä päivä

Sillä tänään tentin kirjallisuusopintojeni viimeisen kaunokirjallisuutta sisältävän tentin. Se tarkoittaa, että tästä päivästä eteenpäin voin taas lukea ihan sitä mitä haluan - mahtava tunne! Tein tätä päivää varten ennakoivan kirjastoreissun jo alkuviikosta, ja nyt ongelmana on vain valinnanvaikeus. Tosin hyllystä löytyy myös jo aloitettuja kirjoja, jotka on viimeisen tenttiponnistuksen ajaksi lykätty syrjään. Valinnanvaikeudesta huolimatta tämä tunne on aika kiva. Kaikki maailman kirjat vain odottavat minua!

Tein myös pikaisesti lyhyen listan siitä, mitä haluaisin lukea kesän aikana. Yhdeltä istumalta listalle ilmestyi kolmekymmentä kirjaa, joita en ole ennen lukenut, ja lisäksi muutamia sellaisia, jotka vähän kuin kuuluvat jokaiseen kesään. Todennäköisempää kuin listan orjallinen noudattaminen on se, että kirjaston tarjonnan ja omien fiilisten perusteella luen ihan mitä sattuu. Lukemisen suunnittelu vain on hirveän hauskaa, joten teen listoja ilman paineita, omaksi ilokseni. Ilman paineita taidan myös vilkaista, mihin haasteisiin sitä on alkuvuodesta tullutkaan ilmoittauduttua...

Jotain tässä kotimaisen kirjallisuuden opintojen aikana on kuitenkin tapahtunut lukutottumuksissani. Ennen luin käytännössä pelkästään ulkomaista kaunokirjallisuutta. Suomalainen kirjallisuus tuntui tylsältä. Kyse taisi kuitenkin olla siitä, että ei ollut löytänyt oikeaa luettavaa. Kuluneen kahden vuoden aikan kirjastosta on tullut kannettua kotimaista kirjallisuutta myös tenttilistojen ulkopuolelta, enkä voisi enää kuvitellakaan luopuvani kotimaisesta kirjallisuudesta. Vaikka kuinka olin kuvitellut matkaavani jonnekin eksoottisille seuduille kirjallisuuden parissa heti, kun viimeinen tentti on ohi, löysin kuitenkin itseni aloittamasta Helmi Kekkosen Valintaa. Myös Täällä pohjan tähden alla osat 2-3 odottavat sohvapöydällä.

Lukemattomien kirjojen lisäksi minua odottaa myös luettujen kirjojen pino - kevään aikana luetut kirjat, joista pitäisi kirjoittaa jotakin. Osan näistä jo muutama kuukausi luetuista kirjoista ajattelin niputtaa samaan tekstiin ja kommentoida kutakin vain lyhyesti. Pidemmälti kirjoitan sitten niistä, jotka tekivät suurimman vaikutuksen (tai niistä, joiden lukukokemus on vähän tuoreemmassa muistissa). Johonkin kohtaa kesää toivon osuvan vapaapäiviä sen verran sopivasti, että saisi uusittua lukumaratonin - tällä kertaa tosin tahtoisin kokeilla, kuinka paljon luen oikeasti 24 tunnissa. Viimeksi lukemiseen ei kulunut kuin vähän reilut puolet vuorokaudesta, joten suunnittelin testaavani, miten paljon luen kahdessa 12 jaksossa, yöunet välissä.

Löytyykö muilta kesäkirjalistoja tai muita kesälukusuunnitelmia?


2 kommenttia:

  1. Onnea tämän etapin saavuttamisesta!

    Mullekin ehkä tekisi hyvää opiskella kotimaista kirjallisuutta, koska tunnistan itseni tuosta sun pre-opinnot kuvauksesta. Tämän vuoden aikana mun lukemistoon on kuulunut kaksi kotimaista sarjakuvaa ja kaksi kotimaista äänikirjaa, joista toisen olin lukenut jo kerran aiemmin. Kaikki loput ovat ulkomaisia kirjoja. (Tosin tämä vuosi on ollut heikko lukuvuosi muutenkin, kun kolmena ensimmäisenä kuukautena taisin ehtiä lukea yhteensä kolme kirja ja neljännen kuukauden käytin lähinnä kattoon tuijotteluun ja toipumiseen alkuvuodesta.) Mutta joka tapauksessa alunperin suunnittelin, että tämä vuosi olisi kotimaisen kirjallisuuden teemavuosi... Aika hiljaista.

    Mun lukulista on lähinnä tuo kirjastokirjojen pino, josta valitsen aina luettavaa vähän sen mukaan, mikä erääntyy seuraavaksi. Mäkin vähän mietin myös tuota lukumaratonia, mutta yllättävän vaikeaa löytää kokonaista vuorokautta, jolloin ei olisi yhtään mitään ohjelmaa tai häiriötekijää. Siitäkin huolimatta, että oon ollut kai jo kuukauden periaatteessa lomalla....

    VastaaPoista
  2. Minustakin on kivaa suunnitella lukemisia ja koota kirjapinoja. Välillä ne sitten kuitenkin myös ahdistavat, kun eivät pienene millään ja uutta vain pukkaa päälle... No, ajankäytöllisesti minun ei pitäisi voida valittaa, sillä mitään muutahan ei kesätyöttömällä opettajalla ole kuin aikaa. Vai miten se nyt meni ;)

    Aion lukea kaikkea mahdollista ihanaa, kevyttä ja raskaampaa, kotimaista ja ulkomaista. Toiveena olisi saada oman hyllyn kirjoja luettua, mutta ainahan nuo kirjastopinotkin kasvavat, ja sitten on alennusmyynnit. Huoh.

    VastaaPoista