lauantai 10. tammikuuta 2015

Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. Wsoy 2014. 

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli ensimmäinen kirja, jonka tänä vuonna luin. Minulla on kuitenkin jo nyt vahva tunne siitä, että se tulee olemaan yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Pitkin viime vuotta olin laittanut merkille, että tällaisesta kirjasta puhutaan aika paljon. Jotenkin vain mielessäni järjestin sen sellaiseen ”ei minua kiinnostavaa suomalaista kirjallisuutta” -laatikkoon, ja lopulta ostin kirjan itselleni vähän vahingossa.

Onneksi ostin. Ensimmäisen kahdenkymmenen sivun jälkeen tiesin, että tämä on hyvä kirja. Että tämä on epätavallisen hyvä kirja. Yhden suvun tarina 1800-luvun lopusta melkein nykypäivään saakka. Maria, kätilöksi pohjoiseen tullut selviytyjä, hänen avioton tyttärensä Lahja, joka haluaa enemmän kuin äidillään oli ja hänen miehensä Onni, joka ei sitä pysty hänelle antamaan. Viimeisenä Lahjan miniä Kaarina, jonka on yritettävä selvitä perheessä, jossa mistään ei ole koskaan puhuttu eikä puhuta edelleenkään.

Kirjassa, näissä sukupolvissa, on niin paljon tarinaa ja niin paljon kerrottavaa (ja myös niissä ajoissa, joita nämä ihmiset elävät), että on kunnioitettavaa, että kaikesta tästä on kasattu vain yksi tarina, sujuva kokonaisuus. Kun olin lukenut Marian ensimmäisen luvun, mietin, että pelkästään tästä henkilöstä, pelkästään tämän henkilön kätilönuran alusta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa olisi kirjoittanut vaikka kuinka pitkän romaanin. Mutta kertoja menee eteenpäin, kertoo vuorollaan ensin Marian näkemyksen tarinasta, sitten Lahjan ja Kaarinan. Onni jää mystiseksi henkilöksi: lasten silmissä hän on paras isä mitä kuvitella voi, Lahja taas ei saa häneltä sitä, mitä eniten kaipaa: rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä.

Vasta kirjan lopussa Onni saa puheenvuoron. Tarinan mittaan hänestä on paljastettu vähän, sopivasti kerrallaan: niin, etten saanut ihan otetta, mikä hänen synkkä salaisuutensa on. Mutta kun salaisuus sitten tuli ilmi, en voinut olla ajattelematta, että niin tietenkin, tietenkin tästä on kyse. Tavallaan paljastus oli itsestään selvä, koska se oli pohjustettu niin hyvin.

Mietin, kuka tarinassa oli lempihenkilöni, ja luulen että Maria. Hän oli oman tiensä kulkija, kasvatti aviottoman lapsen aikana, jolloin sitä ei katsottu hyvällä. Komensi vaimojaan raskaaksi vuosi toisensa jälkeen tehtailevia miehiä hellittämään tahtia. Piti päänsä, mutta samalla oli ymmärtävä ja jopa lempeä.

Tämä kirja herätti paljon ajatuksia. Varsinkin siitä, miten onnellinen saa olla eläessään tässä päivässä, miten paljon sen eteen on jo tehty, että naisella on oikeus omaan kehoonsa ja elämään, että jokaisella on oikeus rakastaa ketä tahtoo.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille.  

2 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa on kehuttu paljon. On suunnitelmissa hankkia, kun ei pukinkontissa tullut :) Mikäli vielä yksi kirjoja ynnä muuta käsittelevä blogi kiinnostaa, aloitin sellaisen osoitteessa http://yhtasuntoista.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kyllä on aika suuren osan kehuista myös ansainnut! En ollut kyllä juurikaan lukenut noita ylistyksiä, niin ehkä siksi tämä vielä pääsi yllättämään niin positiivisesti. Täytyykin seurailla blogiasi.

    VastaaPoista