keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste (Sonja)


Lukuisan Laura haastoi kertomaan, mitkä kolme blogattua kirjaa haluaisi lukea uudelleen. Haasteen rajauksena on, että kirja pitää olla luettu blogiaikana, joten ulkopuolelle jäävät kaikki huikeat kirjat, jotka on luettu ennen blogin aloitusta maaliskuussa 2012.

Niin kuin monet muutkin ovat haasteen yhteydessä sanoneet, harvoin tulee luettua mitään useampaan kertaan. Maailmassa on kuitenkin niin paljon kiinnostavaa, vielä kokonaan lukematonta kirjallisuutta ja aika ei riitä mitenkään kaikkeen. Mutta toki on monia, joiden pariin ainakin toivoisi palaavansa jossain vaiheessa. Ja olen minä joitain kirjoja lukenut useampaankin kertaan, lähinnä sarjakuvia ja Muumeja kylläkin. Minun kolme kirjaani, joihin toivoisin palaavani ovat:



1. Adam Langer: Crossing California

Tämän kirjan luin ihan blogin alkutaipaleella ja se on jäänyt mieleen ihan todella loistavana ja viihdyttävänä. Olen sittemmin hommannut omaan hyllyyn muitakin Langerin kirjoja, muun muassa Crossing Californian jatko-osan Washington Avenuen. Koska lukemisesta on aikaa jo yli kolme vuotta, juonikuviot eivät ole enää tarkasti muistissa, joten kirjaan palaaminen voisi olla siksikin ihan perusteltua ennen jatko-osan lukemista.



2. Daphne Sheldrick: Rakkauteni Afrikka

Hauskasti huomaan, että olen valinnut kirjani aika tasaisesti blogihistorian ajalta. Tämän kirjan luin keväällä 2013. Eläimet ja luonnonsuojelu aihepiireinä ovat lähellä sydäntäni, ja vaikka en juurikaan lue elämäkertoja, ihmiset, jotka ovat omistaneet elämänsä eläinten/luonnon suojelemiselle, kiehtovat minua. Daphne Sheldrick kuvaa omaelämäkerrassaan kiehtovasti vuosikymmenien suojelutyötä norsujen ja sarvikuonojen (ja muidenkin eläinten) parissa. Tämä kirja löytyy omasta hyllystä ja olen melko varma, että palaan kirjan pariin jossain välissä.

3. John Irving: Ystäväni Owen Meany

Kolmannen kirjan valinta oli hiukan hankalaa. En ole aivan varma haluaisinko palata Ystäväni Owen Meanyn pariin juuri nyt, sillä lukemisesta ei ole kuin reilu vuosi aikaa ja koska kirja oli vasta ensimmäinen Irvingini, minulla on vielä iso kasa hänen tuotantoaan lukematta. Mutta toisaalta kirja jäi mieleen vahvana lukukokemuksena, enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että lukisin sen vielä uudelleen. Tällä hetkellä olen itse asiassa loppusuoralla toisen Irvingini lukemisessa, palaillen siihen blogin puolella joskus lähiaikoina.

Haastan kolmesta kirjasta kertomaan kanssabloggaajani Annan (joka siis toki sai haasteen jo Lukuisan Lauralta myös) ja kenet tahansa, joka haluaa haasteeseen tarttua!

2 kommenttia:

  1. Minäkin voisin lukea Ystäväni Owen Meanyn uudelleen, se on suosikkejani Irvingiltä. Jäänpä mielenkiinnolla odottamaan, mitä mieltä olit toisesta Irvingin kirjasta, mikä se sitten onkaan ollut :)

    Kiva, kun vastasit haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, tämä oli kiva ja helppo haaste, kiitos haastamisesta. :) Garpin maailman luin ja luultavasti kirjoittelen jotakin aiheesta ensi viikon joku alkupäivä.

      Poista